On mietitty eri vaihtoehtoja, ja harkittu ylläpitohevosta ihan tosissaan.
Kävin kaksi kertaa hiihtoloman aikana Metsäkylässä koeratsastamassa (vielä silloin yksityistä) latvialaista puoliveristä Bagiraa. Ajatuksena oli mahdollinen ylläpito. Ensimmäisellä kokeilukerralla Bagira oli aika jännittynyt kovan tuulen takia joka kolisutteli maneesin seiniä ja ovia. En saanut kunnon tuntumaa, ja välillä meinasi mennä hermot pieneen säpsyilyyn.
En tullut niinkään vakuuttuneeksi, mutta päätin mennä uudestaan kokeilemaan, sillä tamma vaikutti muuten todella kivalta. Seuraavalla kerralla Bagi oli jo paljon rennompi, ja osasin ratsastaa sitä paremmin. Otimme myös pari estettä maneesiin, joita tultiin muutamaan otteeseen. Bagira oli hurjan innoissaan, sillä ei olla pitkään aikaan hypätty, eikä oikeastaan ratsastettukaan kunnolla sairasloman takia. Se hyppeli todella hienosti ja rohkeasti, ja oli oikeasti kiva ratsastaa! Päätin että jos olisi vain mitenkään mahdollista, ottaisin tuon meille ylläpitoon.
![]() |
se itseasiassa näyttää välillä vähän Divalta, kuten tässäkin! |
![]() |
"mennään jo mennään jo!!" |
Videolla näkyy pätkiä toisesta ratsastuskerrasta. Ajoittain meno oli epätasaista, mutta paljon parempaa kuin edellisellä kerralla. Esteet tosiaan saivat Bagin hurjan innostuneeksi, kuten videolta huomaa!
No... Asiat mutkistuivat niinkuin meidän tapauksessa yleensäkin :D Alkuun oli aikamoista säätämistä, mutta lopulta asiat järjestyivät oikein hyvin! Bagira on pian Metsäkylän omistuksessa, ja puoliksi mulla ylläpidossa/vuokralla ainakin viikonloppuisin, näin olemme suunnitelleet :) Viikolla Bagi kävisi tunneilla, aina kun sopivia tunteja on tarjoilla.
Olin lauantaina ja sunnuntaina Metsäkylässä töissä, ja ratsastelin Bagiraa siinä samalla molempina päivinä. Sunnuntaina töiden jälkeen vähän illemmalla tehtiin nopea ja aika yllättäväkin käänne. Bagira muuttaisi meidän mukana Idan tallille Riihikoskelle pariksi kuukaudeksi, kun Metsäkylän tallissa ruvetaan tekemään remonttia. Päätös tapahtui vasta viiden aikaan illalla, jolloin ruvettiin soittelemaan isääni trailerin kanssa Turkuun hakemaan hevosta Riihikoskelle. Koko päivä oli hieman sekava, ja olin uupunut pitkästä työpäivästäni. Bagin lastaus osoittautui alkuun hieman hankalaksi, mutta lopulta maksimissaan puolen tunnin suostuttelun ja liinoilla avustuksen jälkeen suostui se kävelemään kiltisti koppiin. Matka sujui mukavasti, ja oltiin Idan tallilla joskus kahdeksan jälkeen. Taluttelin hevosta vähän aikaa ulkona ja kentällä, kun karsinaan tuotiin purua. Sitten vein Bagin talliin ja hain loputkin tavarat autosta. Hevonen oli niin lunkisti, että olisi luullut että se oli ollut tuolla ennenkin! Laitoimme oveen ohjeet ruokintaan ja loimitukseen yms. ja sitten lähdimme ajamaan kotiin. Kotona oltiin vähän ennen kymmentä.
![]() |
Bagge ekaa kertaa uudessa tallissa |
![]() |
töissä: Turun poliisihevoset tarhailee |
![]() |
Waltsu ihmetteli kännykkää |
Bagira on siis pian yhdeksän vuotias erittäin kaunis, pienikokoinen ja siro tummanruunikko, jolla on vasemmissa jaloissa valkoiset sukat sekä päässä valkoinen tähti. Sillä on kilpailtu muutamat kisat, ja hypätä se osaa suhteellisen hyvin, ja kapasiteettia ja intoa riittää (ainakin minulle ihan riittävästi).
Tänään menin koulun jälkeen tallille. Harjailin ja taluttelin ensin Bagia ja sen jälkeen menin ratsastamaan kevyesti kentälle käynnissä ja ravissa. Ulkona tuuli ihan järkyttävän paljon, hyvä etten välillä itsekin lähtenyt lentoon... Onneksi Bagira ei välittänyt siitä muuten, paitsi tuulen heiluttelemat kentän langat olivat välillä hieman jännittäviä.
![]() |
tässä Bagi tutustuu niin jännittävään kivikasaan |
Tämä oli aika iso muutos tämän harrastuksen - ja oikeestaan mun koko elämän osalta. Nyt mulla menee taas paljon aikaa tallilla, ja muu aika koulun ja kavereiden kanssa pitää sovittella. Huomenna tiistaina ratsastan Bagiran kunnolla, ja saan Even mukaan tallille auttelemaan ja kuvaamaan. Keskiviikkona sillä on vapaapäivä, ja torstaina mennään tunnille.
Toivottavasti arki lähtee tästä sujumaan! Tämä ylläpito on siis vain tilapäinen (parin kuukauden) juttu :)
Bagira on kyllä hurjan kiva tapaus,mä kävin sitä kokeilemassa ja hyppäämässä sillä viime syksynä kun oli vielä yksärinä, tarkoitus oli sillon alkaa vuokraamaanki sitä mut asus sillon sen verran kaukana naantalissa et koko ajatus jäikin siihen :D
VastaaPoistaAa joo hauska sattuma! :D mäki kävin aikaisemmin reilu vuosi sitten sitä kokeilemassa vuokralle, en tosin ratsastanut, kävin vaan katsomassa.. Sekin jäi koko homma siihen :D Mutta on kyllä kiva tapaus!
PoistaNyrkit pystyyn ratsastaessa! Hyi näyttääpäs rumalta tuollainen...
VastaaPoistaTiedostan ihan itse ongelmani, ja nyrkeistä olen kyllä tietoinen, ja niitä yritän parhaani mukaan korjailla. Ei tarvitse katsoa, jos noin kovasti ärsyttää!
PoistaRatsastatko nyt enää muita ollenkaan? Ja miten se taavi?
VastaaPoistaEn ratsasta nyt muita kuin Bagiraa :)
PoistaOotko koskaan kuullut sellaisesta kuin olkapäät taakse, käsien kantaminen ja kyynerkulma? Sun kädet sojottavat suoraan alaspäin ja varsinkin tuo sisäohjalla "pidättäminen" näyttää aika ronskilta pariin otteeseen, pisti kyllä kovasti silmään. Etkö saa hevosta muotoon ilman käsillä vemputtamista ja kädet reisillä ratsastusta (siltä se ainakin vaikuttaa ulkopuolisen näkökulmasta)? Mitä sä sillä sisäohjalla haet kun sitä pitää käyttää noin suurieleisesti? Huomaa hevosen pään heiluttelusta että sun kätesi ei ole kovin pehmeää nähnytkään :/ en ymmärrä miksei tuota oo korjattu kun tällainen vähemmän ratsastanutkin kyseisen huomaa. Ja en myöskään sitä ymmärrä, että esteillä ratsastat mun mielestä tosi siististi ja hyvin, mutta sileällä menosi ei oikein miellytä silmää - että mitäköhän siinä sitten oikein tapahtuu :D anteeksi tällainen melko negatiivinen kommentti, mutta en yhtään positiivisemmaksi osannut tätä muotoilla ja pakko oli tästä mainita. Lisäksi pakko kysäistä että miksi Bagi päästetään tuontasoisille tunneille metsiksessä? Menee hyvä hevonen pilalle, kun suurimmalla osalla tunneista siellä on sellaista porukkaa mikä ei saa ponskia kulkemaan mitenkään päin vaan meno on pelkkää matkustelua ratsun kulkiessa pää ylhäällä ja selkä alhaalla... Mun puolesta Bagi sais jäädä joko sulle kokonaan ylläpitoon tai vaihtoehtoisesti Idan tallille, missä sen taidot sentään pääsis edukseen. Mutta hyvää jatkoa teille silti :)
VastaaPoistaKuten aikaisemmassakin kommentissa mainitsin, tiedostan kyllä virheeni. Ja minulle usein sanotaan, että sovin hyvin herkkien hevosten selkään pehmeän käteni takia, joka tosin osaa ajoittain saattaa muuttua ehkä hieman "aggressiiviseksi" - myönnetään. Itse ihailen eleetöntä ratsaststa, ja haluaisin pyrkiä siihen itsekin. Teen tuota välillä huomaamattani.
PoistaJa Metsäkylässä on myös vähän parempi tasoisia tunteja, minne Bagira on menossakin. Ja sitten se on lisäksi noin kolme päivää viikosta mun käytössä.
Mutta kiitoskiitos!
Hei ano älä viitsi haukkua tolanen ei oo reilua ratsastajien taso ei vaikuta yhtään mitään kaikkille pitää antaa mahdolisuus käydä halutessaan tunneilla ja missä itse haluaa.
VastaaPoistaItse olen kyllä sitä mieltä, että ratsastajan taso vaikuttaa kyllä hevoseen, jollain tasolla. Kaikilla toki pitää olla mahdollisuus ratsastaa ja käydä missä tahtoo! :)
PoistaItselläni on lieväkehitysvamma tasapainossa pieniä ongelmia mutta nyt Metsäkylässä oon ratsastanu ilman pitempiä taukoja ja saanu kokeilla selaisiakin juttuja joita vanhassa paikkassa en saanut edes kokeilla tasapaino on parantunu ihan huikeesti. Ja oon jopa Metsäkyllässä joppa hyppänny pieniä esteitä joita en ikinä edes uskaltanu edes kuvitella hyppääväni mutta niin vaan tein ja kaikki meni hyvin.
VastaaPoistaJep, se on hyvä juttu!
PoistaMetsäkyllässä muhun on suhtauduttu ihan niin kuin keneen tahansa monet tietävät siellä mun vammasta ja hyväksyvät minut silti tästä pahuksen vammasta huolimatta. Tarvittaessa olen saanut apua.
VastaaPoista