Pojun ja mun tarina osa 2

Edellisessä postauksessa kerroin miten alkoi mun ja Pojun yhteinen taival. Tästä postauksesta tulee siis vähän pidempi kuin viimekertainen.

Alku ponin oli aika kivistä etenkin estepuolella. En itse osannut vielä niin hyvin ratsastaa enkä käskeä Pojua kunnolla tekemään oikeastaan yhtään mitään. Yritimme ensin osallistua muutamalle estetunnille, mutta eihän siitä tullut mitään kun poni kielsi jokaiselle esteelle. Päätimme pitää parin kuukauden hyppytauon talven aikana, ja aloitimme keväällä aivan täysin alusta, puomeista, yksityistunneilla. Ensimmäisillä kerroilla oli jo saavutus että pääsimme puomista käynnissä yli. Se pelkäsi niitäkin. Etenkin valkoiset puomit olivat hurjan pelottavia. Jos vain mitenkään oli mahdollista, puomi(t) kierrettiin kaukaa. Kun puomit sujuivat suurinpiirtein ongelmitta, siirryimme kavaletteihin ja pieniin ristikoihin sekä maahankaivettuihin pystyihin. Joka valmennukseen sisältyi kieltoja yhdestä jopa 20:teen. Pikkuhiljaa nousimme pohjalta, eikä kieltoja tullut enää niin paljon. Kuski sekä poni saivat paljon itseluottamusta. Mun ongelmana oli pitkälti se etten käskenyt tarpeeksi, ja se että jäin esteiden välissä vaan matkustamaan ja lähdin hyppyyn liian aikaisin. Poju oli kuulemma ennen Suomeen tuloa ollut Saksassa esteponina, ja voi olla että sille oli tapahtunut joku onnettomuus siellä ollessa ja sen takia hyppääminen oli aluksi niin vaikeaa. Emme keksineet oikeastaan mitään muuta selitystä sille...

ensimmäisiä valmennuksia, tämä oli jo saavutus!

tämän ylityksen jälkeen sai olla erityisen ylpeä ponistaan! Rohkea poika :)

 Pikkuhiljaa kun molemmat alkoivat kehittyä nousi esteetkin hieman tasokkaammalle korkeudelle. Kiellot johtuivat oikeastaan enää kuskin virheistä tai sitten siitä että oli aivan uusi ja pelottava este.

Mulla oli liian pitkät ohjat eikä
tuntumaa suussa, ja lähdin liian aikaisin hyppyyn, enkä rohkaissut Pojua tarpeeksi ennen estettä. Jos ponin askeleet eivät millään sopineet, saattoi siitäkin tulla kielto. Ennen menimme esteistä ohi, mutta silloin tajusin että ohi ei saa missään tapauksessa mennä. Mielummin kieltää suoraan esteelle kuin menee ohi, sillä se sallii ponin tyhmän käytöksen. 

Kävimme aika monessa valmennuksessa ja kehitys näkyi silmissä. Poju oli silti epävarma, ja vaati ratsastajalta rohkaisua ja oikein ratsastusta. Minä en ollut silloin oikea ihminen sitä tarjoamaan, joten kieltoja tuli aina silloin tällöin.
Viimeinen valmennus meni ihan loistavasti, kunnes kysyin että saadaanko mekin kokeilla kahden esteen sarjaa 80 cm korkeana. Muu ratsukko joka oli ollut valmennuksessa mukana oli hypännyt sitä ja minäkin ajattelin että kyllä me voidaan kun valmennus oli tähän asti mennyt niin hyvin ilman kieltoja. Sarjassa oli 60 cm pysty - yksi askel - 80 cm pysty. Ensimmäisellä kerralla päästiin hyvin yli, mutta kun yritimme toisen kerran tuli terävä kielto sarjan toiselle pystylle. Kieltoja tuli valehtelematta seitsemän, kunnes valmentaja laski estettä kymmenellä sentillä. Poni kielsi vielä kerran, mutta meni sitten yli. Olisin itse jättänyt leikin siihen, ja kehunut ponia kun se meni vihdoin yli... Mutta valmentaja nostikin esteen takaisin 80 cm, ja pyysi meitä tulemaan uudestaan. Tästä tietenkin seurasi taas kielto, kielto, kielto ja kielto toisensa perään. Kun vihdoin pääsimme esteiden yli kieltämättä, oli kieltoja kertynyt taakse vähintään 10. Molemmat - poni ja ratsastaja - olivat hiestä läpimärkiä ja täysin uupuneita.
Tämä valmennus jäi mulle erityisen hyvin mieleen, sillä loppu meni niin huonosti. Tunnista - joka venyi puoleentoista tuntiin - jäi ns. paha maku suuhun.

ja jarrrrrrutus !

vihdoin yli!

Valmennusta seuraavana päivänä ponit olivat tulossa meille kotiin kesäksi. Olimme talven etsineet ylläpitoponia ja vihdoin sellainen löytyi. Riku poni tuli Pojun seuraksi koko kesäksi meille. Tämä on kyllä yhäedelleen mieleenpainuvin kesä ikinä! Olimme niin kauan toivoneet että meidän pihassa olisi talli jossa olisi meidän hevosia. Tämä oli toisin sanoen kuin unelmaa!
Meillä on siis vanha talli naapurin puolella, joka remontoitiin asumiskelpoiseksi. Mikään luksus-talli se ei todellakaan ole, ja se on todella vanha ja ränsistynyt rakennus. Vesiautomaatteja ei ollut, joten vesi kannettiin joka päivä poneille laitumelle ja karsinaan. Tallin vanhat karsinat purattiin ja rakennettiin kokonaan uudet. Karsinoita on vain kaksi, mutta eipä me olla enempää tarvittukaan.
Muistan vieläkin päivän jolloin ponit saapuivat pihaan. 17.4.2011 oli se päivä mitä koko kevään olimme odottaneet.

Ponit tutustuivat toisiinsa hyvin, ja heistä tulikin ylimmät ystävät. Kesä oli aivan mahtava, enkä tule ikinä unohtamaan sitä! <3

Metsäkylässä lähdössä pian kotitallille.

Puolen tunnin matkan jälkeen kotona <3

Ensimmäinen ratsastuskerta Pojulla meillä.

Poju ja Riku sekä minä ja Jutta.

Kesällä kävimme myös kaksissa koulukisoissa, toiset oli Mettiksessä, toiset Varjo tallilla. Varjo tallin kisat olivat ensimmäiset isot seurakisat joissa olin käynyt. Menin Helppo C:n radan Rikulla ja Pojulla, ja molemmat menivät hyvin. Kisoissa oli kuitenkin tosi monta ratsukkoa joten emme sijoittuneet.

Varjotallilla kisoissa

Metsäkylässä kisat taas menivät vielä paremmin. Siellä ei ollut niin paljon osallistujia, joten sijoittuminenkin oli helpompaa. Pojulla menin ensimmäisen Helppo B:ni, ja sijoituin neljänneksi. Rikulla menin vielä Helppo C:n, ja me voitimme sen luokan. Olin tosi ylpeä molemmista poneista, ja voitto oli erittäin hieno saavutus! :)
Estekisatkin meillä taisi keväämmällä olla, mutta niissä emme sijoittuneet. Ne olivat ensimmäiset estekisamme, joten otin ne varovasti ja tulin esteelle aina ravissa. Olisin voinut laukatakin, mutta otin tosiaan varman päälle. Puhdas rata tuli, ja olin ihan hirmu ylpeä Pojusta. Olimme edistyneet todella paljon alle puolessa vuodessa!

kotona hyppäämässä.

Seuraavassa osassa kerron vähän tiivistetymmin mitä tapahtui missä ja milloin.
Sitten on vähän parempi laatuisia kuviakin, sillä sain ennen talvea järkkärin! Nämä kuvat olivat vielä pokkarilla kuvattuja, ja siksi huonolaatuisia...