8.3.2015

Ihana tallipäivä!

Olen jo pitkään odotellut lämpimämpiä kevätpäiviä kera auringonpaisteen, ja kerrankin toiveisiini vastattiin! Aamupäivällä näytti kovin pilviseltä, mutta tallille lähtiessämme alkoi aurinko paistamaan. Lämpötilamittari keikkui kymmenen asteen kohdalla. Ai että miten mä rakastan tulevaa kevättä ja kesää! <3

Tallilla vierähtikin mukavasti aikaa. Laitoimme ensimmäistä kertaa Bagiran käytävällä valmiiksi, ja harjailimme sitä pitkään. Kuviakin otin tallin pääoven suulta, kun Bagira poseerasi niin kauniisti.


niin kaunis tamma!











Koko ajan paistoi aurinko, ja kentältä sai hurjan kivoja kuvia! Osa kuvista on tosi räikeän värisiä, ja punainen talli kuvien taustalta hyppää väkisinkin silmille.
Eve kiipesi ensin Bagiran selkään ensimmäistä kertaa ja meni hetken käynnissä ja otti muutaman ravipätkän, jonka jälkeen hyppäsin itse kyytiin. Bagi oli koko ratsastuksen ajan laiskempi kuin normaalisti, ja sitä sai olla aktivoimassa koko ajan. Muutos ei ollut mitenkään radikaali, mutta sen huomasi kuitenkin. Pohkeen apuna käytin raippaakin pariin otteeseen. Loppuraveissakaan ei meno ollut holtitonta, vaan juuri sopivan tasaista eikä kiireistä. Voi olla että pieni väsymys johtui tulevasta keväästä ja siitä ettei Bagge ole saanut pitkään aikaan näin aktiivisesti liikuntaa.
Kun meno lähti rullaamaan paremmin, otin laukkaa pääty-ympyrällä. Olen viime päivinä pystynyt jotenkin laukkaamaan kentällä, ja tänään kenttä oli jo melkein kokonaan sula. Ihanaa päästä kerrankin ratsastamaan ilman liukasta ja epätasaista pohjaa!












Menimme torstain tunnilla puomeja, ja niiden innoittamana raahasimme kentälle yhden kavaletin pääty-ympyrälle. Bagira oli niin hienosti kuulolla, ettei tehtävässä ilmennyt mitään ongelmia! Tulimme kavalettia muutamaan otteeseen, kunnes otin loppuravit. Reilu tunnin ratsastuksen jälkeen en viitsinyt enää rasittaa Bagia hyppäämällä tai muulla, koska sillä oli kuitenkin ollut hetki taukoa kunnon liikutuksesta ennen meille tuloaan ontuvan jalkansa takia.
Olin niin tyytyväinen ja iloinen ratsastuksen jälkeen, ja vielä tyytyväisempi kun näin kuvat mitä Eve oli kentän laidalta räpsinyt! Viikkoon emme ole saaneet kuvaajaa, ja vitsit kuinka paljon kehitystä on tässäkin ajassa tapahtunut yhteistyömme kannalta! Olen jotenkin koko ajan kuvitellut että meno näyttää kutakuinkin samalta kuin alussa, vaikka toki tiedostin että joka kerta meillä menee paremmin. Kuvat ja videot nähdessäni tajusin, kuinka hyvin ollaan päästy vauhtiin. Tästä on todella hyvä jatkaa eteenpäin! Olen ihastunut tuohon hevoseen, se on vaan niin hieno ja niin mun tyylinen <3












loppuraveja


Tallissa vielä jumppailin Bagia venyttelemällä jalat, kyljet ja selän.

Meillä olisi suunnitelmissa käydä tällä viikolla läheisellä maneesilla, jos saadaan kyydit järjestymään. Vaikka kenttä onkin pian varmaan hyvässä kunnossa, on silti kiva päästä muualle ihan vaan vaihtelun ja vielä paremman pohjan vuoksi. Bagira saa harjoitusta lastauksesta, ja lisää kokemuksia uusista paikoista.
Kun palaamme Metsäkylään, aloitan sunnuntaisin Bagiran kanssa estetunnit viiden ratsukon ryhmässä. Sitä ennen yritän täälläkin päästä vähän hyppäämään!

6 kommenttia:

  1. Anonyymi8/3/15 12:00

    Miten venyttelet hevosta? Olisi kiva jos tekisit vaikka postauksen siitä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin ainakin lisätä siitä johonkin postaukseen! Sitä on nimittäin vaikea selittää ilman havainnollistavia kuvia :D

      Poista
  2. Anonyymi8/3/15 12:06

    kun bagi muuttaa metsäkylään lopetatko tuolla toisella tallilla kokonaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä näkymin kyllä, kun Bagiraa matkustan Turkuun asti ratsastamaan muutaman kerran viikossa.

      Poista
  3. oi miten kivoja kuvia! :)

    VastaaPoista

kirjota kirjota! ;)