Nina piti mulle ja Helmille siis estetunnin sunnuntaina. Verkattiin aika pitkästi itsenäisesti ennen kuin Nina tuli, ja sitten päästiin hyppäämään. Tunnilla käytiin aika paljon teoriaa läpi, ja eri apujen vaikutusta hevoseen. Päästiinkin heti testaamaan apuja käytännössä, kun Helmi kyttäsi hirveesti toisen päädyn kulmaa. Sisäpohje ei millään mennyt perille, eikä kulmaan pystynyt kunnolla aina ratsastamaan. Kun itse yritin parhaani mukaan olla ajattelematta koko kulmaa, ja pidin kädet rennosti kaulan lähellä sekä sisäpohkeen kiinni alkoi sujumaan paremmin. Aina välillä Helmi teki sieltä pienimuotoisia spurtteja, niin ettei päästy jatkamaan seuraavalle esteelle ilman volttia.
Muuten tunti sujui oikein hyvin, Helmi hyppää hyvin ja on suhteellisen helppo esteillä. Kerran tuli vähän isompi hyppy linjan okserille kun Helmi päättikin lähteä vähän kauempaa, mutta ei sekään tuottanut sen suurempia ongelmia kummallekaan.
Saimme myös aika hyvin kytkettyä mun käsi ongelman pois, joka lauantain ratsasteluissa ilmeni; olen aika vahva käden kanssa Helmillä ja otan paljon taaksepäin.
Lopussa otin varusteet pois ja annoin Helmin kävellä vapaasti vierelläni. Tammalle oli tullut kunnon hiki, kun sillä ei ole tällä hetkellä kovin hyvä kunto. Hän käveli kiltisti perässäni, ja teki kiltisti pysähdykset ja seuraamiset. Kävelyiden jälkeen tamma pääsi pesulle!
spurtti... :D |
hieno tamma <3 |
Maanantai illalla kävin ratsastamassa Amin itsenäisesti. Ami kulki tosi kivasti, ja antoi ottaa paljon peremmin tuntumaa suusta kuin ennen! Normaalisti ihjat olisivat melkeempä löysät...
Kaapolla mulla oli tänään keskiviikkona viimeinen estetreeni ennen sunnuntaisia kisoja. Ne menivät ihan hyvin, vaikkakin jotkut erikoisesteet olivat liian pelottavia ensimmäisellä kerralla ylittää...
Ami |
minne menet kisoihin? :)
VastaaPoistaMeen Ylikylän tallin estekisoihin :)
Poista