19.4.2014

Amin kouluvalmennus

Perjantaina meillä oli koko päivän aika kiirus aikataulu. Mentiin ensin päivällä Turkuun syömään pääsiäis/synttäri ateriaa sukulaisten kesken, jonka jälkeen menimme kotiin nopesti ennen tallille lähtöä. Jutta tuli meille sillä välin, ja lähti mukaan tallille. Talleilun jälkeen laitettiin kiireesti hevoset pois, ja suuntasimme taas Turkuun katsomaan kavereiden säbän SM-kulta peliä.




Olin hyvillä mielin menossa valmennukseen. Harjoiteltaisiin koulurataa sunnuntaita varten. Mua vähän pelotti miten selviydytään kokorata-leikkaasta laukassa ilman laukanvaihtoa, sillä se on ollut aikaisemmin erityisen vaikeaa. Diva on niin herkkä, että se pienestäkin avusta vaihtaa laukan suunnan mukaiseksi. Toinen asia mitä en niin innolla odottanut, oli Divan pomputtava harjoitusravi. Sen hevosen ravi jakaa mielipiteitä! Jotkut sanovat että se on tosiaan vaikea istua, toisten mielestä taas aika helppo. Minä en ikinä oikeastaan sano, että jonkun ravi on hirveän pomputtavaa, mutta Divan ravi on. Siellä en osaa kunnolla istua.
Molemmat epäilyt osoittautuivat kylläkin vääriksi - ainakin osittain. Ei se ravi nyt niin kamala ollutkaan, ja Diva oli ihanan rento ja letkeä! Kokorata-leikkaa onnistui laukassa aluksi tosi hyvin, mutta rataa harjoiteltaessa tuli laukanvaihto ja hevonen ikäänkuin lähti alta...



Tää Ami aloittaa tuolla nyt perjantaisin tunnit, ja se vaikutti oikein osaavalta ja mukavalta tädiltä! Hän on erittäin kokenut valmentaja, ja kuulemma Kyra Kyrklundiakin valmentanut esteillä joskus. Hän onkin enemmän estevalmentaja kuin kouluvalmentaja, mutta sitä ei kyllä huomannut! Se mukautui todella hyvin ratsukon taitoihin ja tarpeisiin, ja paneutui hyvin eteenkin istuntaan. Siihen minä tarvitsenkin treeniä! Mun istunnan heikkoudet ovat ehdottomasti kädet; nyrkit kääntyvät alaspäin, ja kädet ovat liian suorat ja alhaalla.


tässä näkyy noi nyrkit...








Aloitettiin normaalilla verryttelyllä, jonka jälkeen teimme eri tehtäviä He C :1 radasta. Tulimme askeleen pidennystä kevyt- ja harjoitusravissa, teimme peruutuksia, voltteja ja laukkaympyröitä. Loppuun tulimme koko radan, joka menikin tosi hyvin! ... Kunnes tuli viimeisen laukkapätkän diagoonaali... Diva vaihtoi jo alkupäässä laukan, kun mun istunta, katse, tai muut avut oli ilmeisesti jotenkin liikaa oikealla. Siitä lähtikin sitten oikein kunnon laukanvaihto sarja! Diva ns. lähti alta vähän heittelehtien :D Uusi yritys, ja sama tapahtui taas. Kolmannella kerralla muistin pitää paketin kasassa paremmin, ja tulin rauhallisemmin diagonaalille. Loppurata sujui hyvin!














Loppujen lopuksi toi oli todella onnistunut valmennus, laukanvaihtoja lukuunottamatta. Diva oli ihana ratsastaa, ja todellakin toivon että se on samanlainen huomenna kisoissa!

Sanokaa jos kuvia on liikaa, tai video liian pitkä! :)


Joudun heräämään huomenna jo puoli kuudelta, sillä kisapaikalla pitää olla jo ennen kahdeksaa... Hui!

4 kommenttia:

  1. tee kilpailuista videopostaus? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tee näistä kisoista, sillä ne on niin aikaisin etten saa ketään kuvaajaa kanssani vielä ennen kisojen alkua tallille :/ teen luultavasti seuraavista estekisoista! :)

      Poista
  2. Olitte vissiin kattoos c98 peliä? Itekin olin mukana kannustamassa poikia! Ketkä heistä on teiän tuttuja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siellä oltiin! En viitsi nimeltä mainita, mutta pöytyältä tulevat pelaajat on tuttuja :)

      Poista

kirjota kirjota! ;)