Mun elämä hymyilee just nyt, ja oon onnellinen. Ihana ilma, aurinko paistaa ja on lämmin vaikka on vasta maaliskuu! ... Tai no, tällainen ilma oli vielä viime viikolla. Nyt maassa on lunta, ja lämpötila pyörii nollan asteen kieppeillä. Se vähän masentaa, mutta kyllä se kesä sieltä pian tulee!
En ota koulusta stressiä ja sielläkin sujuu hyvin. Kaikki on muutenkin kohdillaan. Mulla on ihania ystäviä joiden kanssa yritän viettää mahdollisimman paljon aikaa kaiken kiireen keskellä. Kiirettä mulla on tosiaan vieläkin lähes koko ajan, ja vapaapäivät tuntuvat tosi tyhjiltä mutta kuitenkin ihanan vapauttavilta.
 |
uusi fb-profiilikuva (värillisenä) |
Perjantaina 14. päivä mulla oli vihdoin ja viimein mopon teoriakoe. Olisin voinut ajaa mopokortin jo viimevuoden puolella, mutta olen syntynyt vasta marraskuun lopulla eikä lumen tulosta ollut varmuutta tuolloin. Päätin siis suosiolla jättää sen tähän kevääseen. Stressasin aika paljon kokeesta, sillä todella moni kavereistani oli päässyt siitä toisella tai kolmannella kerralla läpi. Harjoittelin siihen kotona, ja se kyllä kannatti. Mua jännitti hirveästi kun menin tekemään sinne koppiin yksikseni sitä koetta. Se oli vaikea, enkä yhtään osannut arvioida miten se meni. Huomasin kokeen aikana tehneeni pari virhettä... Kuitenkin kokeen lopussa luki: "
Kokeesi on... hyväksytty." Huh ja helpotus! Tiukoille meni, mutta se riitti. Tän jälkeen onkin aika helppo jatkaa ajotunneille ja sieltä ajokokeeseen. Pian pystyn itse kyyditsemään itseäni tallille ja kavereille! :)
Mun puhelin on valittanut jo pitkään että tallennustila on täynnä. Tyhjensin siis kuvia koneelle, tässä vähän kännykkämateriaalia:
 |
auringonlasku tallilla |
 |
tulin koulusta |
 |
teoriakokeesta ansaitusti panini-ateria! ;) |
 |
Pojua moikkaamassa! Postausta tulossa... |
 |
eilen kunnon mässäily ilta Hildan kanssa <3 |
 |
Susu valmennus-matkakumppani c: |
 |
Susu taas matkaseurana! Hesepussista löytyis varmasti jotain hyvää... |
Multa on kysytty myös arkimeikki-videota, ja ajattelin että kai mun sit täytyy sellainen toteuttaa. Siinä ei kyllä tosiaan ole mitään ihmeellistä :D Yritän saada kuvattua sen piakkoin!
Sitten vielä vähän talleiluasiaa!
Kävimme lauantaina pitämässä Lotalle ja Pojulle tuntia, ja lopussa kiipesin itsekin selkään. Siitä tulee postausta myöhemmin! Lauantaina olin myös katsomassa Jutan estevalmennusta Kaapon kanssa. Tänään sunnuntaina meillä oli maastoilua, ja menin Amilla. Ensin verkattiin vähän kentällä ja sitten lähdettiin rauhalliseen käyntimaastoon. Amilla mun olis tarkoitus hypätä lauantaina. Ami on 5 vuotias hieno ja fiksu tamma! Siitäkin lisää sitten ensi viikonloppuna. Divaa liikuttelen seuraavan kerran torstaina.
Jesesjesjes!! Ihanaa et toteutat ton arkimeikin!
VastaaPoista