Olen lähiaikoina etsinyt netistä itselleni sopivaa vuokrahevosta, ja löysin tosi mukavan kuuloisen hevosen, joka on tosi tasokas. Kaiken lisäksi paikkakuntana luki Pöytyä, joten laitoin omistajalle heti sähköpostia. Pikkuhiljaa rupesin aavistamaan että tässä on jotakin tuttua... Hauska sattuma siis oli että sen omistaja pitää Metsäkylässä nykyään tunteja, ja käyn itsekin sen tunneilla siellä. Hevonen Diva oli tavallaan jo ennestään tuttu Moonan blogista, vaikken sitä ikinä ole livenä nähnytkään. Sovimme kokeiluajan, ja kävin testaamassa sitä siis tiistaina.
Diva on tasokas (kisannut 130cm esteillä sekä VaB:tä koulussa), hieno 15 v. tamma. Voitte vaan kuvitella miltä tuntui nousta noin hienon hevosen selkään ratsastuskoulu hevosten jälkeen! Alkuun oli hieman totuttelemista kun alla oli niin erilainen ja herkkä tamma, jolla oli kaiken lisäksi paljon ylimääräistä energiaa viimeisten rennompien päivien takia. Ensimmäisellä kierroksella se oli vähän hermostunut kun oli uusi ratsastaja selässä ja kentän toisessa päädyssä oli jotakin "erittäin pelottavaa"... Kun molemmat - hevonen sekä ratsastaja - hieman rentoutui, päästiin testailemaan eri askellajeja ja vähän väistöjä. Diva on niin ihanan herkkis, ja kuuntelee niin pieniä apuja! Tasaisuudessa on vielä vähän hakemista, ja Divan pää tuppasi välillä heittelehtimän ylös alas. Kaiken avainsana oli ehdottomasti rentous, jotta yhteispeli saatiin paremmin pelittämään.
Alla pienenpieni todella huonolaatuinen video (kännykällä kuvattu...)
Se oli todella ihana ratsastaa, just mun tyylinen! Kaiken tämän lisäksi se asustaa niin lähellä että voin päräyttää tallille keväämmällä vaikka skootterilla. Toinen hauska sattuma on muuten se, että se talli missä Poju viime talven asusteli, on siinä aivan vieressä. :D
Odotan innoissani mitä tuleman pitää! Aloitan sunnuntaina, ja Divan omistaja pitää mulle valmennuksen, että pääsen tutustumaan hevoseen paremmin valvovan silmän alla. Käyn ainakin alkuun kolme kertaa viikossa, enempään mulla ei riittäisi aikakaan. Päivät ovat luultavasti maanantai, tiistai ja sunnuntai. Kaikki päivät ovat siis peräkkäin, mutta muita sopivia päiviä ei meidän viikkojärjestelmästä löytynyt.
Kertoilen tästä lisää sitten kun on enemmän tietoa ja materiaalia! Toivottavasti meillä sujuu hyvin, ainakin itse olen valmis panostamaan tähän kunnolla! :)
Diivuli on kyllä ihan super kiva tapaus! :) Mun eka kokeilukerta divalla oli vähintääkin ihan samanlainen,pää heittelehti edes takas, päädyt tuppas olemaan mukamas pelottavia eikä rentoudesta ollut alkuun tietookaan :D
VastaaPoistaJoo :D no eiköhän se siitä pikkuhiljaa tasaannu kun molemmat tutustuu toisiinsa :)
Poistasiistii! tuttu hevonen, kun sitä moonan ratsastusta kuvannut joskus, maailma on pieni :D ja hienoa kun se asustaa lähellä sinua. mun mielestä on ainakin tosi kiva jos tallille pääsee tosi lähelle ! ;) ja tsemppiä sulle tuleviin ratsastushetkiin Divan kanssa!!
VastaaPoistaja anteeksi vielä, kun mulla on kestänyt bannerin teon kanssa.. jos mä odottelen vielä, että sulle tulee myöhemmin uusia kuvia, jos se sopii. :) Nii, tulisi hieman ajankohtaisempi banneri, niin jokunen kuva divastakin voi päästä mukaan ja toki vanhat hevosetkin voivat olla mukana bannerissa jos haluut. :) vai haluatko enemmän jtn lifestylemäisempi banneri? toiveita saa esittää vielä!
Joo niimpä, maailma on pieni! :D kiitos!
PoistaJoo ei ole mitään kiirettä bannerin kanssa, ja ehkä on ihan järkevää odottaa uusia päivittyneempiä kuvia vaikka Divasta. Toki olis kiva jos siellä olis Atesta taikka pojusta kuvat! Ja mielummin just heppatyylisempi, kun kuitenkin heppablogi kyseessä ;)
Oi ompa kivan kuullonen ! :)
VastaaPoistanonni vihdoinki se oikee löyty ;) onnea sit vaan yhteiselle taipaleelle!
VastaaPoistaNiimpä, ihanaa ;) kiitos!
Poistalopetaksä metsäkylässä tunnilla :o?
VastaaPoistaJoo kyl mä nyt lopetan :)
PoistaVau! Oot kyllä tosi hyvä kirjoittamaan blogias! Susta ihan selkeesti oikeen näkyy, että pidät kirjottamisesta :)
VastaaPoistaWaude, kiitos hurjasti! :) kyllä mä itseasiassa tykkään kirjotella!
Poista