12.10.2013

Tomorrow I'll be with you but it will be a different kind

Ratsastimme eilen Attea even kanssa noin 30-45 minuuttia. Se muuttuu koko ajan vain pahemmaksi ja pahemmaksi... Sille on selvästi vaikeaa kääntyä edes ravissa ja käyttää oikeaa takajalkaa. Me ei tehty mitään ihmeellisiä juttuja, pyörittiin vaan ympyröillä ja mentiin suoralla uralla. Kerran kokeilin yhden pitkänsivun laukkaa, mutta Atte laukkasi todella oudosti pomppien ja yritti välttää nivelrikko jalan käyttöä. Siinä tilanteessa ei voinut muutakuin huokaista ja jatkaa vähän aikaa käynnissä ja ravissa. Luultavasti tän viimeisen viikon me vaan vähän liikutetaan sitä käynnissä ja ehkä hieman ravissa.


Eli Atte tulee olemaan meillä vielä viikon verran. Syyslomaviikon perjantaina Atte nukutetaan syvään ikiuneen. Aten kanssa ikiuneen nukkuu yksi toinenkin hevonen, ja molemmat tuodaan tänne meille haudattavaksi. Toisen hevosen nimeä en vielä kerro, sillä se ei välttämättä ole vielä julkista kokonaan... Perjantaiksi on varattu eläinlääkäri ja kaivinkone kaivamaan ison kuopan. Tuntuu tavallaan oudolta haudata Atte meidän tontille, mutta samalla se on kuitenkin varmasti paras ja oikea vaihtoehto.  Tuntuu kamalalta puhua haudasta... En vielä varmasti osaa edes käsittää tuon kyseisen päivän tunnelmaa. En tosin haluakaan. Yritän tehdä nyt viikon ajan kaikkea kivaa Aten kanssa että viimeisistä päivistä tulisivat ikimuistoiset! <3


Atte ekaa päivää meillä <3

Loppuun vielä videokooste viime viikonlopun ratsastuksista ilman satulaa :)

 KATSO VIDEOKOOSTE TÄSTÄ


8 kommenttia:

  1. musta on ihanaa Kata kun osaat ajatella hevosen parasta vaikkei se aina olisikaan se helpoin ratkaisu ! :) Nautit nyt viimeisistä päivistä ihan täysillä etkä mieti viimeistä päivää :)
    Tsemppiä jo etukäteen ! ♥

    VastaaPoista
  2. Sitä samaa määkin mitä Nenne kirjoti. Vaikeeta se tulee olee mutta siten Attea ei enään satu.

    VastaaPoista
  3. Voimia ! Muistakaa että voitte millon vaan tulla Poitsua kattomaan!

    VastaaPoista
  4. Voi Atte-pientä.. Uskon, että sulla on varmasti ollut rankkaa. Eläinten luopuminen on aina vaikeaa, onneksi tiedät mikä hevosta vaivaa.. Pian Atesta jää kaunis muisto. Leikkaa ihmeessä vielä Aten jouhet muistoksi, ne voi esimerkiksi laittaa valokuva-albumiin kauniilla rusetilla kiinni, taululle, rasialle tms.. Paljon jaksamisia!! Ja halia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana idea, kiitos vinkistä! :) ja kiitos paljon !!

      Poista

kirjota kirjota! ;)