Olin koko viikon odottanut innolla lauantaita! Mietin päässäni minkälaista estetehtävää haluaisin mennä ponin kanssa ja mitä kokeilla. Ja tietenkin odotin taas rakkaan ponin näkemistä <3
Harmittaa vieläkin, että mun piti kasvaa näin pitkäksi! Jos en olisi näin pitkä, olisi Poju vielä varmasti mun omistuksessa ja olisin tälläkin hetkellä treenaamassa sen kanssa. Voi ei :( Mutta ei voi mitään... Sillä on tuolla erittäin hyvä uusi koti johon se on sopeutunut mainiosti! He voivat nyt edistyä yhdessä, ja Poju on varmasti hyvä opetusmestari uudelle minua pari vuotta nuoremmalle omistajalleen.
Kun vihdoin koitti lauantai, odottelin jo kovasti lähtöä. Olimme sopineet treffit omistajien kanssa puoli kahdeksi Pojun tallin suuntaan, ja he veivät meidät sitten tallille. Eve oli kipeä, joten hän ei voinut ratsastaa. Eipä tuo minua haitannut, sain ratsastaa Pojua itse kokonaisen tunnin!
Pidin siis viime viikolla Pojulle ja sen omistajalle estetunnin, ja nyt hyppäsin itse sinne selkään.
Laitoimme lävistäjälle pystyn, ja pitkälle sivulle kahden esteen sarjan neljän askeleen välimatkalla.
aloitimme ristikoista |
huomaa Pojun sininen varustus! |
Aloitimme ihan ristikoista suoralla uralla ja tarkastimme välit. Poju oli ihanan reipas ja liikkui hyvin eteen pienen alkujäykkyyden jälkeen. Otin paljon lisättyä ravia että saataisiin taas vähän liikettä irtoamaan. Poni vaati hieman kannustusta esteelle tultaessa, etenkin ravilähestymisissä. Otinkin siis suosiolla laukkalähestymisiä. Nostimme pikkuhiljaa esteiden korkeutta, ja lopulta korkein este taisi olla reilu 80 cm. Poju ylitti senkin hienosti muutaman kerran, vaikkei askeleet sopineetkaan ihan täydellisesti. Yksi kielto tuli, ja se johtui luultavasti uusista ruostuneista tynnyreistä joista este koostui osaksi... Siitä mentiin kuitenkin päättäväisesti yli seuraavalla kerralla.
Sama vanha estetykki se oli mitä ennenkin. Ai että kun pääsis vielä kisaamaan sillä! <3 Tuli taas niin semmonen fiilis. No, olen tyytyväinen ja erittäin onnellinen siitä että voimme käydä katsomassa ja ratsastamassa sitä näinkin usein.
Poju on - ja tulee aina olemaankin - se mun rakas ensimmäinen poni, ja rakastan sitä ihan hirveästi <3
ja kielto ... |
haha, korostuupas Pojun pallomaha :D |
paras <3 |
missäs alhaalla se ponin pää seikkailee ? |
este korkeimmillaan, ja tarkennus kohdillaan ! |
hihi, poni on söpö <3 |
Hyppelöt menivät siis suoraan sanottuna mahtavasti. Oon ylpee ponista! <3
Ajattelimme tehdä tulevaisuudessa niin että käyn joka toinen viikko pitämässä heille estetuntia ettei meno lössähdä vain köpöttelyksi ja molemmat saavat treeniä. :)
En siis oikeasti osaa olla mikään "ratsastuksen opettaja" tai opastaa kaikkea kamalan oikea oppisesti, mutta osaan neuvoa mikä toimii Pojulla parhaiten, ja opastaa perustekniikassa. Tällä pohjalla mennään kunnes mun opetustaidot eivät riitä ja he haluavat kunnon valmennuksiin osaavan ohjaajan pariin! Ja lupauduin kisaneuvojaksi/hoitajaksi seuraavalle kesälle jos he sille tielle eksyvät ;)
Miltä meidän meno näytti näin pitkän tauon jälkeen?
Voi Poitsun pömppis <3 Mut hyvin menitte ! :)
VastaaPoistaHaha se tulee hauskasti kyllä esiin parissa kuvassa... :D mut kiitos! Ja oon niin onnellinen et se saa olla sun kanssa siellä ja sil on hyvä olla! :) kiitos siitä <3
Poista