3.9.2013

työ-viikonloppu Mettiksessä (kuvia + video)

Olin jo puolitoista viikkoa sitten mettiksessä töissä lauantaina ja sunnuntaina.

Ratsastin Aten perjantai illalla yksinäni, ja siitä ei ole materiaalia.

Lauantaina minä ja Veera ratsastimme yhtäaikaa, ja päätimme hypätä. Veera vuokraa siis Julitaa, ja on mun hyvä ystävä tallilta. Mulla oli jo ennen selkään kapuamista suuria ennakkoluuloja; "tää ei mee tänään hyvin" ja "Tänään ei onnistu mikään". Ja olinkin aika oikeassa.


<3 kaverukset


laamat


Alkuverkassa Atte ei ollut rentona, eikä myödännyt yhtä kivasti niinkuin ennen. Se kuunteli kyllä ihan hyvin. Aloitimme pääty-ympyrällä missä oli puomi. Nämä sujuvat Atelta jo varsin hyvin, ja se nostelee jopa jalkojaan - yleisesti ottaen. Otin laukkaverkkaa, ja tulin ravilähestymisellä ristikon. Tämä hyppy sujui vielä suhtkoht normaalisti. Tulin toisen kerran - tällä kertaa laukassa - ja askeleet eivät millään sopineet kohdalle. Perä vain lensi esteen jälkeen.
Oon tottunut katsomaan Pojulle sopivat askeleet, enkä vielä osaa hahmottaa kunnolla mistä kohtaa Atte päättää hypätä. Vaikka eihän sitä aina voi ennustaakaan...
Tämä ristikko oli siis tallin puoleisella pitkälläsivulla. Vastapäätä toisella pitkällä sivulla oli n. 50 cm  pysty, jonka alle olimme laittaneet tynnyrit. Tiesin jo valmiiksi, että Atte ei hyppää tuota todellakaan normaalisti, mutten ollut varautunut ihan tuollaiseen hyppyyn... Etujalat nousi varmaan metriin, ja takajalat tulivat perässä sohien minne sattuu. Ja minä taas vain yritin pysytellä kyydissä.
Mulla on jokin ihmeellinen ongelma myötäyksen kanssa. En vaan jostain syystä anna ohjaa tarpeeksi niin, että hevonen saisi hypätä ns. vapaasti. No, ehkä mä joskus opin!
Tuon kyseisen hyppy-kerran jälkeen päätin että hyppään vähän aikaa vain opetuksen ja valvovan silmän alla. Se on parhaaksi meille molemmille.


lähdössä hyppyyn...


Tässä vielä videokooste hyppelöistä, joka sisältää alussa myös vähän vanhempia videoita. Kuvaamisesta ja kuvista iso kiitos Lindalle!
ja videoon siis pääsette tästä: http://www.youtube.com/watch?v=9010wvzr65g



Lisäksi sunnuntaina ratsastin Aten, ja illemmalla menin Laku-ponin kanssa tunnille, jossa hypättiin, sillä se tarvitsi liikutusta. Lähes lopputunnista kävi kuitenkin ilmi, ettei sillä saanutkaan hypätä, ja matkan varrella oli ollut muutamia väärinkäsityksiä.
Laku oli kuitenkin hieno reipas pieni poni :) Olin ihan liian pitkä sille, tietenkin...







Tänään Atella kävi raspaaja, ja olin epäillyt aivan oikein. Sillä oli ollut jäätävät piikit suussa, ja lisäksi sudenhampaat, jotka mennään leikkauttamaan pois. Ei ihmekään että se heiluttelee päätään eikä aina kuuntele pidätteitä. Muutenkin sillä oli niin selkeät oireet että olin lähes varma että se tarvitsee kipeästi raspausta.
Lisäksi saimme eilen viikoksi kokeiluun uuden satulan - kalliin mutta hyvän. Jos se on erittäin hyvä, ostamme sen. Jos siinä on vähääkin jotain epäsopivuutta, emme osta sitä niinkin kalliin hinnan vuoksi. Toivottavasti tää olis hyvä penkki Atelle!

Mun käsi ei vieläkään kestäisi ratsastusta, ja se oli eilen illalla erittäin turvonnut sillä olin käyttänyt sitä niin paljon koulussa. Toivotaan että pääsisin taas pian selkään ja testailemaan uutta satulaa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kirjota kirjota! ;)