13.2.2013

Atte

Atte :) huono laatu, videosta kaapattu...





Olin eilen (tiistaina) Metsäkylässä ratsastamassa Attea. Atte on todella iso n. 176 cm korkea 5 vuotias hevonen. Ratsastuksen opettaja ratsasti sen ensin, sen jälkeen minä kiipesin selkään. Jakkaraa todellakin tarvittiin, sen verran korkea se on :D Ehkä joskus pääsen sen selkään ilman jakkaraa ;) Pitää vaan vähän venytellä! Atte oli ihanan reipas, ja kulki kauniisti. Käynti ja ravi ovat jo aika hyvin hallussa, mutta laukka on vielä tosi raaka. Tasapaino on vähän hakusessa varsinkin kaarteissa, ja sille teki vaikeaa ylipäätään laukata kaarevalla uralla. Eve otti videolle pätkiä, joista alapuolella kooste...


Niinkun näkyy, laukka on vielä raakaa... Mua pyydettiin ratsastamaan sitä kevyessäistunnassa. Laukka oli enemmän suuntautunut ylöspäin, kuin eteen. Työstämällä ja treenaamalla hyvä tulee! Mutta muuten jäi todella positiivinen kuva Atesta! Menen luultavasti ratsastamaan sitä vielä sunnuntainakin :).

Sain vihdoin ja viimein Jutan mukaani tallille maanantaina! Oli jo aika pimeää, kun päästiin kentälle. En siitä ratsastuksesta sen enempää selittele, mutta poju ei ollut ihan parhaimmillaan. Täällä siitäkin video kooste :) Kuvia myöhemmin lisää!



5 kommenttia:

  1. attehan menee mukavan näkösesti, ja oot aika hyvän kokonen tonne selkään näin nopeesti katottuna ! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se oli tosi kiva! :) Ja luulin, että näyttäisin pieneltä tuolla selässä, mutta olinkin ihan sopivan kokoinen sinne :D

      Poista
    2. Moi!
      Atte on aika iso. Eikö susta tuntunu siellä yhtään oudolta ja miltä laukka tuntus?

      Poista
    3. Atte on kyllä iso, ja aluks mua vähän hirvittikin et kuinka osaan tollasta mammuttia ratsastaa :D ... Mutta ei se selässä tuntunu yhtää oudolta, päinvastoin! Laukka oli ison, ja tasapainottoman tuntuista, ja tosi raakaa. Mutta siitä Aten on hyvä lähteä kehittymään

      Poista
  2. Moi!
    Mulla on se poni blogi nyt erikseen käys katsomassa ja olis kiva jos kirjautusit lukijaks ja laitasit kanssa kysymyksiä sinne kysymyspostausta varten.

    Se on pelkkä poni blogi. www.tarunponikaverit.blogspot.fi Kerro myös asiasta Eveliinalle.

    VastaaPoista

kirjota kirjota! ;)