Oon liikutellu Pojua nyt välillä vähän ahkerammin ja rankemmin, ja välillä aika rennosti. Viime viikon sunnuntain koulutunti oli aika rankka, ja poni yritti kaikkensa! Niinkuin ratsastajakin ;) Mulla on vaikeuksia istunnan kanssa. Aina kun meen esimerkiksi voltille lähes missä tahansa askellajissa, mä kaadun sisälle, ja mun paino on melkeinpä kokonaan sisä-istuinluulla. Tätä treenattiin pitkään laukassa pääty-ympyrällä. Ehkä mä vielä joskus opin!
Tällä viikolla liikunta on ollut aika monipuolista: On treenattu samoja tehtäviä kuin tunnilla, menty ilman satulaa, ja harjoiteltu maastakäsin-hommia, ja juoksutettu. :)
Eilen perjantaina mä päätin hypätä Pojulla. Aattelin, että otan nyt kerran viikossa kunnon estetreenin. Eilen mentiin vaan suoraa linjaa, johon tuli n. 6 askelta väliin. Aluksi askeleet eivät millään meinanneet sopia, mutta kun hieman yritin lyhentää, niin tultiin paremmin. Korkeimmillaan esteet olivat noin 80 cm paikkeilla :)!
alkuun puomeja |
oli jo vähän hämärää... |
vino ?? |
Jossain kohtaa tuli pari puomia alas, mutta muuten Poju kuunteli hyvin, ja hyppäsi oikein nätisti kaikki yli, vaikka tulikin huonosti askeleet! On se niin paljon nykyään varmempi kuin ennen. Ei tuntisi samaksi poniksi! Se alkaa muistuttaa jo pian kunnon estetykkiä ;) MUN estetykkini se on jo <3
Postauksen lopussa on vielä pieni videokooste :)
sori, valotus huono :/ |
oi oottepas te hienoja! ei kyl todellakaan uskois pojua samaks poniks mitä se oli pari vuotta sitten, ei edes yhtä puomia pystynyt ylittämään! o:
VastaaPoistaNo samaa mieltä:D! totta !
PoistaMoikka ! Mulla tuli vaan mieleen että jos haluut parannella blogiasi niin tässä olisi sellasia juttuja mitkä mua ainakin kiinnostaisi ! Ensinnäkin postata voisit useemmin vähintään 2 kertaa viikossa (: postaukset voisi olla sellaisia missä voisi olla enemmän kuvia ja videoita ja kuvat/videot ei tarvitse olla vain esteiltä, myös esteiden jälkeistä työskentelyä , loppuravi kuvia ym ! (: ja myös tosta videosta että se oli tosi hyvä, mutta minua harmitti että vaihdoit äänet musiikkiin :( olisi tosi kiva kuulla mitä ope sanoo eikä vain musiikkia (: ja myös tuossa videossa olisi voinut olla loppuravit ym (:! Ja ainahan videopostaukset olisi kivoja esimerkiksi että selittäisit aluksi ja lopuksi kuulumiset ja oman mielipideen treeneistä ! Näin videoista tulisi avarampia ja kiinnostavampia ! mutta en kritisoi blogiasi ! Pidä se sellaisena kun haluat, annoin vain esimerkkejä mitkä minua kiinnostaisi :D asuuko poju missä nyt ? Entä oletko tulossa HIHSiin ?(:
VastaaPoistaMä todellakin arvostan sun ehdotuksias ja palautettas! :) Kiitos paljon siitä, yritän parannella blogiani ! Poju asuu yhä edelleen tuolla riihikoskella yksäri-tallilla. HIHSiin luulisin, että olen tulossa, jos seura tekee sinne taas retken :)
PoistaMoi!
VastaaPoistaTeetkö postauksen siitä metsäkylän avoimienovien päivästä.
En varmaan tee...
PoistaOnpas Poju muuttunut siitä mitä silloin oli kotimäellä aivan eri poni kyl huomaa että luottaa paljon enemmän nytten kiva että on päässy hyvään kotiin :)
VastaaPoistaKiva että oot huomannu kans eron! :)
PoistaNii ja parannus idea kans - voisit VASTATA kommentteihin n viikon sisällä ...
VastaaPoistaOon oikeesti pahoillani, mul on päivät ihan täynnä. Ihan tosi! :) Mut kiitos huomautuksesta, yritän parhaani :)
Poistatosiaan poju oli kotimäellä aika säikky ja turhauttava tapaus mutta kiva nähdä et teijä kemiat toimii ja oppinu luottaa suhu noi hyvi:) hyvää jatkoa teille molemmille!
VastaaPoista